mediasilencebillhillary02

 

Vihreät ja Feministit , yhtä samaa paskaa.

Korjaillessani 20 vuosikertaa ensimmäisestä kirjastaan kertoo Donna Lamfranboise.

Donna havaitsi että ympäristöliike ja feminismi kumpikin alkoivat järkevänä yhteisöllisenä liikkeeneenä mikä myöhemmin kääntyi äärimmäisyydeksi ja dogmaattiseksi.

Ikkunaprinsessa rintamalla 30 vuotta sitten oli Donnan ensimmäinen julkaistu kirja joka oli feminismin kritiikkiä feminismiaatteesta joka pikaisesti suistui raiteiltaan.

Se alkoi keijukassadulla prinsessassta joka on vangittu katsomaan yhdestä linnan kapeasta ikkunasta. Hän luulee oman näkemyksensä olevan ainut todellinen järkkymättä uskoen että kaikki muut ovat väärässä, jolloin hän itse ei opi mitään.

Hänen mielensä on pieni ja kapea.

Julkaisusta on 15 vuotta, ollen julkaistun 15 vuotta ennen kuin e-bookit olivat olemassa, ollen suuri työ sisältäen 500 hyperlinkkiä aiheeseen.

Tarkastellessamme aihetta uudestaan, Donna on hämmästynyt kuinka paljon viherliikkeellä ja feminismillä on yhteistä.

Kumpikin haluaa sivistää kansaa vakavista  seurauksista. Ja kumpikin kääntyivät äärimmäisyysliikkeeseenä Kuten Donna ennakoi.

Donnalla on oppiarvo naistutkimuksesta yliopistossa, mutta itsenäinen ajattelu on kielletty. Journalistina hän tunnustaa naisten olevan joskus väkivaltasia.

Kuvahaun tulos haulle siiri angerkoski kaulin

Donna keskusteli miksi koulut menettävät pojat, hän kunnioittaa vapaata sanaa erenemmän kuin sensuuria. Myös mainitsee ettei epäoikeudellisilla lailla ole tukea, vaikka tarkoituksena olisikin auttaa nasia.

Donna odottaisi feminismin osasoittautuvan täysikasvuiseksi ja yksityskohtaiseesn yhteistyöhön reaalimaailman kanssa

http://www.vanhemmat.com/keskustelu/viewtopic.php?t=534

Tämän vuoksi Donna on leimattu takapenkin lapsoseksi, kiistäjäksi ja naisvihajakirjoittajaksi. Feministi-ikoni Michele Landsberg vertasi Donnaa strippariksi Kanadan laajalevikkisimmässä Toronto Star julkaisussa.

Ensimmäinen kerta missä Donna samaistetiin Holokaustinkieltäjiin, ei ollut ilmastokeskustelussa. Se tapahtui sen jälkeen kun Donna osoitti ettei ole yhteyttä todellisuuteen väitteessä satanismikultin käyttävän laapsia hyväkseen järjestelmäsesti. Mutta Ms. media oli jo juoksuttanut kauhistuttavan lööpin kaksi vuotta aiemmin joten skeptismiä ei kesretty.

Kuten ympäristöliike, feminismi alkoi järkevien ihmisten tehdessä järkeviä argumentteja. Sitten se huumasi itsensä jollain hirviömäisellä. Järkevät liikkeen osallistujat joutuivat hyökkäysten kohteeksi, vieraannutetuksi, ja ajetuksi pois. Suvaitsematottomat jäsenet liikkeestä ottivat vallan tehden maailman vieläkin epätoivoisemmaksi kuin luullaan.

Juonikas osa oli että useimmat yleisön jäsenet – ja suurinosa poliitikoista – eivät olleet varuillaan muutoksesta. Laiminlyötynä tämä jatkamme frministivaatimusten visiointia yhtä hyvin kuin vihervaatimuksia 100% oikeutuksella mielummin kuin 90% epäilyksellä.

Monet journalistit käyttäytyvät kuin PR agentit mihin ovat henkilökohtaisesti sitoutuneet. Mielummin kuin kirjottaisivat hyvistä, pahoista ja rumista, he esittävät feminismin ja ympäristöliikkeen parhaimmassa mahdollisessa valossa. He myös rankaisevat kolleegaitaan jotka valitsevat erilaisen polun.

Donna ei koskaan unohda tultuaan neuvotuksi  Globe ja mail julkaisujen, Kanadan ainoiden kansallisten uutislehtien editorien puolesta, vaikka hänen julkaisunsa olivat yleensä ”freelancer”. Hänellä ei koskaan ollut toivoa tulla palkatuksi koska pääeditori piti häntä liian oikeistolaisena. Tässä universumissa on vain kaksi näkökulmaa, joko olet poliittisesti korrekti tai oikeistolainen.. Kapeakatseisia prinsessoja on kaikkialla.

Donna katsoisi että journalistien pitäisi olla vahtikoiria mielummin kuin sylikoiria,

hän pyyttää että ostaisitte20. vuosikstsaulsen kirjastaan ”Ikkunaprinsessa”, vapaa-ajattelija ei tosiaan saa ilmastorahoja.

Amazon.com (ebook and paperback)

Amazon UK (ebook and paperback)

Amazon Canada (ebook only so far)

Amazon Australia (ebook only)

Paperback and e-book editions are available from other European Amazon stores – such as in France, Germany, and Italy.
.
please support this blog

.

.
About these ads
MAINONTA
inRead invented by Teads
Share this:

EmailFacebook29PrintTwitterReddit

Related

How Committed to Science is David Suzuki?In ”activist scientists”

Earth Day an Oil Industry Scam?In ”big oil”

The Male-Dominated Green LandscapeIn ”ethical & philosophical”
Information
This entry was posted on December 12, 2016 by Donna Laframboise in books and tagged Princess at the Window (book), women.
Shortlink
http://wp.me/pSEKJ-5WZ
Navigation
Previous post
search this blog
Search for:
Donate Button
receive e-mail notification of new posts

Categories

activist scientists
Al Gore
AR5 leak
Best of
big oil
Bill McKibben
books
children
climate bible
climategate
David Suzuki
Drama Queen files
ethical & philosophical
free speech
Greenpeace
Guide to AR5
historical perspective
intro
IPCC
IPCC Insiders In Their Own Words
James Hansen
media
money & funding
NGOs
peer-review
predictions that failed
quotations
Rajendra Pachauri
tobacco
Uncategorized
videos
World Wildlife Fund

Create a free website or blog at WordPress.com.
:):)

Mainokset