Suuri Otsonihäpeä.

otsoni.png

Oletko koskaan ihmetellyt mikset kuule paljonkaan otsoniaukoista näinä päivinä? Tähän on syy. Tein joitain pilkallisia kommentteja sekasotkuisista viherpuheista stratosfäärisestä otsonista eilen, nyt tahtoen kertoa enemmin tarinasta tänään.

Katsoessani netistä uusia lukuja CO2 tasoista ja globaaleista lämpötiloista, löysin nopeasti jotain jotka mukavasti sopivat toisiinsa. Joten sisäisesti odotin ettei olisi ongelmia löytää lukuja alaimakehän otsonipitoisuuksista. Löysinkin aika paljon sivuja muttei yksikään ei antanut taustalla olevia lukuja. Informaatio oli aina esitetty kauniina monivärikuvina.

Tämä oli hyvin outoa. Luvut ovat tiedemiesten ruoka ja juoma. Kuvat eivät vain anna tarkkuutta. Eli mikä on tapahtumassa? Onko epätarkkuudelle syynsä?

Luulen lopultakin keksineeni. Numerot ovat hyvin kiusallisia. Otsonitasot eivät ainakaan ole nousussa, ja saattavat olla LASKUSSA. Kuitenkin otsoniaukkointoilijoiden mukaan, otsonitasojen pitäisi nousta. Silloin kun hyvin kallis Montrealin protokolla 1989 säädettiin meille, kerrottiin että CFC,t ovat tuhoamassa otsonia vaarallisessa määrin (KAIKKI muutos on vihreiden mukaan vaarallista) joten jos lopetamme CFC tuotannon otsoni ponnahtaa takaisin ja ”aukko” Antarktiksella kutistuu pois. Joten otsonitasojen pitäisi olla nousussa vielä nytkin.

Mutta päinvastoin on tapahtumassa. Löysin lopulta Uuden Seelannin tilastosivuston joka informoi ”Vuodesta 1979 vuoteen 2013 kuukausittainen otsonipitoisuuden keskiarvo on laskenut lievästi, noin 4 prosenttia”, ja löysin toisenkin lähteen joka esitti vähenemisen olevan 7 prosenttia vuonna 2000.

Myös stratosfäärin kylmenemistrendi voidaan selittää järkevästi vain laskevilla otsonitasoilla. Otsonin UV absorptio pitää stratosfäärin lämpimänä. Näytin eilen ettei kylmenemistrendiä voi selittää CO2 pitoisuudella.

Vihreät ovat aina varuillaan odotellessaan otsoniaukon sulkeutumista, yleensä esittäessään sen tapahtuvan muutaman vuoden kuluttua tulevaisuudessa. Ne sanovat, järkevästi, että nämä ilmiöt heilahtelevat joten otsonin korjaantuminen on asteittainen ilmiö joten tarvitaan pitkä mittaussarja trendin näkemiseksi. Mutta otsonitason lasku näyttää hyvinkin paljon todisteelta virheestä.

Mutta tarvitsin noita vaikeasti saatavia lukuja ollakseni varma siitä mitä on tapahtumassa. Ja löysinkin lopulta ne Mauna Loalta. Ne paljastivat melkein päivittäiset lukemat tähän päivään asti. Katsoin lukemia kolmelta vuodelta, 1996, 2010 ja tänä vuonna. Huomioin että kolmen vuoden lukemat vaihtelivat 230 – 270 Dobson yksikön ympärillä vuodenakojen mukaan. En nähnyt syytä laskea täsmällisiä keskiarvoja koska oli selvää että CFC kiellon seurausten olisi jo kauan sitten pitänyt näkyä, mitään oleellista ei ole tapahtunut. Otsonitaso ei ehkä ole laskenut viime vuosina, muttei ole romahtanutkaan. Ennustettua nousuakaan ei ole tapahtunut. Tasot vain pomppivat ylösalas samaa vanhaa rataa vuodesta toiseen.

Joten näyttää siltä että Montrealin protokolla ei saavuttanut mitään. Koko asia näyttää olleen kokonaan virheellinen. ”Tiede” sen takana oli ilmiselvästi virheellistä.

Oli kylläkin ”menestys” Montrealin protokollalle joka inspiroi vihreät hyökkäämään CO2,hta vastaan. Olemme maksaneet kovan hinnan tästä hätäisestä palasesta tieteellistä spekulaatiota.

Lähde:http://antigreen.blogspot.fi/

Advertisements